maanantai 11. elokuuta 2014

Kesä 2014 kuvina!

Apua mä en ees tiedä miten mä alotan tän postauksen kirjoittamisen!! Blogi on siis ollut helmikuusta asti tauolla ja tällä ajalla on tapahtunut tosi paljon kaikkee. Koulu alkoi myös tänään ja siirryin siis lukion toiselle luokalle. Jee, pian on siis wanhojen tanssitkin!

Ensinnäkin mulla oli tosi ihana kesä. Ehkä paras kesä ikinä. Kiersin ympäri Suomea, näin kavereita, juhlittiin, käytiin kisoissa ja vietettiin hellepäiviä rannalla. 
On ihan mahdotonta kirjoittaa tähän kaikkea mitä tässä ajassa on tapahtunut, joten laitan tähän ison kasan kuvia kesältä. Kirjoitan myöhemmin tarkempaa postausta kesän tapahtumista, hevosten kuulumisista yms.. 


Liko irtohypytettiin heinäkuussa. En tiedä yhtään onko sitä ennen irtohypytetty, joten otettiin tämä kerta kokeilun kannalta. Liko oli ensin ihan hämillään estekujasta ja kääntyi pari kertaa ympäri. Pian se kuitenkin innostui ja paineli itsekseen kujalle hyppäämään. 

(c) Ansku Kauppinen






Me ollaan vaihdettu Aatun kanssa lajia! Ei nyt oikeasti, mutta ollaan kierretty kesällä kolmet koulukilpailut sijoittuen kaikissa luokissa. Ollaan saatu tasaisesti 64% tuloksia.








tiistai 25. helmikuuta 2014

Väsynyt bloggaaja ilmoittautuu

Niin väsynyt. Koulu painaa päälle, joka päiväinen hevosten hoito, läksyt, kokeet, tutkielmat.. Plaa tätä lukioarkee. Aikaa ei oo jäänyt mihinkään ylimääräiseen ja koulun jälkeen ei ole jaksanut avata bloggeria kirjoittamiseen. Onneksi jakso kohta loppuu ja hiihtolomaa alkaa! Huomenna meille tuleekin mun serkut, Brandon ja Gamu. Loppuviikosta pidetään myös kaverien kesken synttäreitä ja hiihtoloman saa ottaa rennosti. :)


Viikonloppuisin rentoutuminen ei ole onnistunut, koska koulujuttuja on ollut niin paljon hoidettavana. Pystyis vaan nukkumaan pari päivää putkeen univelkoja ja väsymystä pois.. Kävin ennen joulua labrassa myös ottamassa verikokeet tuon väsymyksen takia. Viime viikolla sitten kävin kysymässä tuloksia terveydenhoitajalta ja anemiahan sieltä paljastui. Oon nyt siis rautakuurilla ja toivottavasti se auttais. 


Halusin nyt vaan sanoo, että blogi hiljenee vähäks aikaa. Yritän kuitenkin kirjoitella aina, kun on jotain matskua hepoista!

OLIS JO KESÄ!!

torstai 6. helmikuuta 2014

Aluevalmennukset ja paljon videoita

Taas jäi tää kirjottelu, kun on ollut pakko tehdä koulujuttuja ja heppojen liikutusten jälkeen en ole enää jaksanut alkaa kirjoittelemaan mitään.. Mutta tällä ajalla on tapahtunu tosi paljon kaikkee kivaa, josta oon saanut niin paljon motivaatioo heppojen ratsastuksiin. Olin myös pari viikkoa sitten lomailemassa Salossa kaverin luona ja pääsin sielläkin ratsastamaan lainahepoa. :) 



Sain muuten ladattua taas videoita youtubeen!! (thanks tome :D) Tässä ois video, kun lupasin laittaa silloin joskus syksyllä, kun Antti meni Likolla. 



Voisin aloittaa kirjottamalla vaikka aluevalmennuksista, jotka pidettiin tammikuun puolessa välissä. Oltiin siis äidin ja molempien poikien kanssa Suonenjoella viikonloppu. Ensimmäisen päivän piti Tuomas, jossa menin Aatulla. En muista tarkalleen mitä tehtiin (hehe, sori...) mutta oli kyllä rankka tunti! Tehtiin aluksi yksitellen tehtävää maneesin päädyssä, jossa kieputeltiin esteiden ympäri ja tää tehtävä onnistu kyllä tosi hyvin! Alla olevalla videolla näkyy paremmin toi, en osaa oikein selitellä sitä enempää. Saatiin hyvää palautetta, kun poni on hyvin messissä ja käänty terävästi, hyvä poni!! 

Päivän aiheena oli kuitenkin intervalliharjoituksia. Maneesiin oli rakennettu rata (näkyy myös videolla) ja harjoituksessa mentiin taas yksitellen viiden minuutin ajan rataa (n. 90cm). Voin sanoo, että oli kyllä aika rankkaa. Satuin olemaan vielä just flunssassa tuolloin, joten kovasti sai tehdä töitä.. Aatu oli ihan super!!! En osaa ees kuvailla, kuinka hieno se oli ja tsemppas niin kovasti ja oli mun mukana ihan joka esteellä. Näin paikat hyvin ja osasin ratkaista tilanteet eikä koko radan aikana ei tullut yhtään puomia mukaan. Välikäyntien jälkeen tehtiin sama harjoitus, mutta ilman jalustimia ja kolmen minuutin ajan. Haha, en oo varmaan ikinä edes hypännyt ilman jalustimia, joten oli vähän outoa ja sai kyllä todellakin käyttää ylävartalon lihaksia. Radan loppuvaiheella muuten kömmäsin vähän :D Toin Aatun aika lähelle estettä ja siinä mun tasapaino vähän horjahti ja esteen jälkeen Aatu päättikin kääntyä vähän nopeammin, joten tipahdin jaloilleen alas. No, ei siinä mitään, kun kyytiin vain ja pari estettä uusiksi. 


Apua nää aluevalkkujen ruuat, oikeesti niin hyvää! <3




Sunnuntaina Antti piti valmennukset ja olin Likolla. Tehtiin paljon laukanvaihtotehtäviä kavaleteilla ja lopuksi hypättiin okseri-okseri-okseri linjaa. Aluksi ratsastin ihan huonosti, kun en keskittynyt niin hyvin. Viimeinen rata oli kuitenkin ihan super, kun ratsastin jokaisen esteen niin huolellisesti kun vaan osasin! En jaksa nyt alkaa kirjoittelemaan enempää, koska videolta näkyy tehtävät ja miten ne menivät.


Ollaan käyty Likon kanssa aluevalmennusten jälkeen pari kertaa Karoliinan yksityiskouluvalkuissa ja oon kyllä saanut olla tyytyväinen. Molempien valkkujen jälkeen Liko on ollut ihan älyttömän hyvä ja oon saanut sen menee niin hyvin! Huomenna olis taas kouluvalkkuilua ja katotaan jos saisin videoo meidän menosta. :) 

Ainiin, ratsastuksen lisäks oon löytänyt uuden harrastuksen, nimittäin aloitin tammikuussa käymään salilla! :) Ostettiin äidin kans mulle koko vuodeks salikortti, hyvää treenii myös ratsastuksen ohella. 





Palaillaan, koitan keretä kirjoitella tänne! :)